Suolijärven kyläläisillä on hyvä yhteishenki, mikä näkyy yksituumaisuudessa. Kaksipäiväiset kyläjuhlat saatiin tänäkin kesänä aikaan, kun niin miehet kuin naiset ottivat osaa juhlan järjestelyihin.
Suolijärven kalatapahtuma oli onnistunut. Lauantaina lähes sata henkilöä kokoontui uimarannalle seuraamaan yhdentoista venekunnan kolme tuntia kestänyttä vetouistelukisaa.
Tuulentuvan pihalle ja sisätiloihin oli saatu sunnuntaiksi luotua juhla- ja kesätunnelmaa näppärillä keinoilla. Pihalle oli pystytetty juhlateltta, jossa sai nauttia kylän naisten valmistamaa lounasta.
Tuulentuvan juhlasalin seinille oli laitettu taidenäyttely kyläläisten maalaamista tauluista, jotka olivat pääosin kylän luontoa ja maisemaa kuvaavia.
Juhlasalissa oli muutakin katseltavaa, sillä Kempasvaaran sisarukset Irma ja Anja olivat laittaneet kirpputorille esille koruja, kankaita ja merkkivaatteita. Myös muut kyläläiset olivat tuoneet myyntiin hyväkuntoisia vaatteita. Kesäjuhlaan oli saatu monipuolista oheistapahtumaa ja ohjelmaa liittyen Mustarindan Sinipyrstö-hankkeeseen.
Lue enemmän 17. heinäkuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.
Rauni Räisänen
Comments