top of page

Pekka Kämäräisen Valtakirja yhdistää elämäkertaa ja fiktiota


Toissa viikon maanantaina julkistettiin Puolangan kirjastossa paltamolaisen Pekka Kämäräisen romaani Valtakirja, joka on hänen kymmenes julkaistu proosateos. Lisäksi hän on julkaissut kolme lastenkirjaa. Kämäräisellä oli useampikin syy siihen, että kirjan julkaisupaikaksi tuli Puolanka.

- Puolanka tuli julkaisupaikaksi monestakin syystä. Ensinnäkin tulin vuonna 1966 opettajaksi Lylykylään ja se oli minun ensimmäinen työpaikkani. Se oli jotenkin puhuttelevaa ja otti heti minut puolankalaiseksi. Siksi olen nyt täällä, Kämäräinen kertoi kirjaston lukusaliin tulleelle yleisölle.

- Toinen syy on se, että tässä teoksessa pääosassa oleva pikku koulu on aika varmasti Lylykylän koulu. Kolmas syy on varmasti sen, että Aila-vaimoni on täältä Puolangalta kotoisin ja tätä sukukuntaa on täällä muutenkin. Puolanka on näin hyvin läheinen tälle paltamolaisellekin.

Kämäräinen on tähän saakka kirjoittanut lähinnä historiallisia teoksia, lastenkirjoja sekä näytelmiä ja novelleja. Hän miettii hetken, ennen kuin alkaa luonnehtia Valtakirjaa ja sen syntyä.

- Tämä on omituinen kokeilu. Kirjallisuusmuotona se on autofiktio, jossa minun elämäkertaani tulee aika paljon kerrottua. Kirjassa kuvataan nimenomaan seminaariaikaa Joensuussa ja opiskelua siellä hyvinkin yksityiskohtaisesti, hän luonnehti.

Kirjassa kulkee toisena tarinana nykyhetkeen sijoittuva dekkariosa.

Aiheesta enemmän 9. lokakuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen

95 katselukertaa0 kommenttia

コメント


bottom of page