
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Puolangan paikallisyhdistys järjesti ilontäyteisen Leikkituokio-tapahtuman sunnuntaina liikuntahallilla. Koko sali oli käytössä ja sinne oli laitettu sählypiste, esterata tai temppurata, rannekorujen kokoamispiste ja taukonurkkaus tarjoiluineen. Tapahtumassa oli myös Kultturan Valoa ja väriä -taidetyöpaja.
Heti tapahtuman alkaessa yhdeltätoista salissa oli jo täysi meno päällä. MLL:n Puolangan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Mari Haapalainen oli ilahtunut paikalle tulleen väen määrästä. Paikalla oli yli kolmekymmentä lasta vanhempineen.
Tapahtuma on järjestetty samankaltaisella vapaalla ohjelmalla aikaisemminkin, eli lapsi saa tehdä mitä haluaa.
- Lapset keksivät itse tekemistä esimerkiksi temppuradalla ja sähly on ollut tykättyä. Ei tarvitse ollaan niin ohjattua, vaan sellaista vapaata yhdessäoloa.
Tapahtumassa näkee myös vanhempien heittäytyvän mukaan lasten leikkeihin. Sählykentällä näkyi vanhempia ja taisipa esteradankin suorittaa muutama vanhemmista. Tapahtuma on varmasti antoisa kaikille osallistujille.
- Haluamme, että MLL toisi perheitä yhteen. Täällä näkee vanhempia keskustelemassa ja vaihtamassa kuulumisia, Mari kommentoi.
Lue enemmän 26. helmikuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.
Laura Tolonen
Comments