Paltamon, Vaalan ja Puolangan susireviiriyhteistyöryhmä kokoontui 3. joulukuuta Vaalassa, jossa luotiin tilannekuva susihavainnoista ja susien vaikutuksista luonnon käyttöön ja elinkeinoihin kuluneelta syksyltä.
Luonnonvarakeskus on määritellyt Paltamon, Vaalan ja Puolangan alueelle niin sanotun Kivesvaaran susireviirin ja tämän lisäksi sen länsipuolelle Utajärven alueelle ja myös Vaalan länsiosiin yltävän niin sanotun Kemilän susireviirin.
Kivesjärven susityöryhmän tiedotteen mukaan lumien tultua susihavaintoja on tehty runsaasti molempien susireviirien alueella. Susista on tehty näköhavaintoja, saatu riistakamerakuvia ja myös runsaasti tuoreita jälkihavaintoja lumelta.
Myös Paltamon Kivesvaaran länsipuolella on havaittu seitsemän suden lauman jäljet, mutta myös pienempiä ryhmiä, esimerkiksi Kongasmäen seudulla, ja yksin kulkeneita. Puolangan puolella on kulkenut ainakin kolmen suden porukka ja havaittu susipari lähellä Puolangan ja Vaalan rajaa.
Puolangalla on tehty havaintoja muun muassa Puokion, Turisevan lehdon, Iso Korpisen, Pahkavaaran ja Rytisuon alueella. Puolangalla on todettu myös muutama suden tappama poro.
Susireviirityöryhmä arvioi, että Kivesjärven susireviirillä liikkuu nyt viime keväänä syntynyt pentue, jossa on todennäköisesti neljä pentua. Toukokuussa saatiin Jaalangassa riistakameran kuvaan kantava kookas naarassusi, jonka pennuista on todennäköisesti kysymys.
Lue enemmän 9. tammikuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.
Comentários