top of page

Kainuun peilikäs kuvioitti pitäjänsä


Terttu Herukan käsissä Kainuun peilikäs taipuu matoksi.

Toista vuotta Puolangan kansalaisopiston kurssivalikoimaan on kuulunut Kainuun peilikäs -kurssi, jota opettaa Eila Heikkinen. Kurssilla vaalitaan Kainuun peilikkään tekniikkaa, jotta perinteinen kuvio säilyisi ihmisten muistissa. Tarkemmin sanottuna peilikäs on epätasavartinen kuderipsisidoksinen raanu, jolla on erityisesti Kainuuseen paikantuva malli ja usein myös väritys. Peilikkäästä muodostuu raitakuvia, jotka jaksottuvat ruuduittain.

Kurssilla on tehty mattoja sekä neulottu sukkia ja pipoja. Heikkinen kertoi, että todennäköisesti keväällä kokeillaan, miten peilikäs taipuu kirjontaan. Heikkisestä peilikäs on sinänsä helppo tekniikka oppia, mutta sen muovaaminen käyttötarkoitukseen saattaa lisätä haastetta.

Kurssilla voi kutoa tai tehdä kangaspuilla mattoja tai patalappuja. Jos ei itse halua tehdä kokonaista mattoa, niin tekemistä pääsee kokeilemaan pienemmän pätkän yhteisellä loimella. Kurssille sopii vielä hyvin mukaan ja peilikkään maailmaan opastetaan perusteellisesti.

- Peilikäs on meille kaikille vähän uutta. Ollaan vielä alkutekijöissä siinä mihin kaikkeen tätä voidaan käyttää, Heikkinen kommentoi.

Aiheesta enemmän 2. tammikuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen, kuva Eila Heikkinen


96 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page