Teemu ja Michala Kyllösen omistama Arctic Nest oy rakentaa tällä hetkellä Paljakassa entisen Metlan kiinteistöön Suomessa kokonaan uutta liiketoimintakonseptia. Yritys tuo Suomeen eri puolilta maailmaa suomalaisesta koulutuksesta kiinnostuneita ryhmiä. Nämä ryhmät koostuvat joko opetusalan ammattilaisista tai opiskelijoista.
Arctic Nest on perustettu lähinnä kahdesta syystä. Sekä Teemu että Michala halusivat tehdä sellaista työtä, jossa he saisivat olla yhdessä ja käyttää molempien osaamista. Toinen syy on kysyntä kyseiselle toiminnalle ja toimintatavalle, jota Suomessa ei ole juuri lainkaan. Markkinat sijaitsevat eri puolilla maailmaa ja kysyntää on paljon.
Metlan muuttamisessa koulutuskeskukseksi on meneillään 1,6 miljoonan euron hankkeen ensimmäinen vaihe. Töitä on tehty heinäkuusta alkaen ja enimmillään töissä on ollut noin 25 henkilöä.
Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan majoitus 60 henkilölle, mukana on sekä kapselimajoitusta että kolme hotellihuonetta, iso keittiö, ruokailutila 50-60 henkilölle ja monikäyttötila. Tämän vaiheen on tarkoitus olla valmiina tämän kuun lopussa.
Toisessa vaiheessa on tarkoitus rakentaa keskukselle revontulitorni, sauna ja spa, jotka on mitoitettu 50 henkilölle. Koko 1,6 miljoonan euron potista on EU-rahaa hieman yli 500 000 euroa. Loput ovat Kyllösten omaa rahaa sekä lainaa.
EU-investointituen taustalla on liiketoiminta, jossa on otettu huomioon kestävä kehitys. Hankkeessa kehitetään kokonaan uutta liiketoimintaa ja käytetään hyväksi vanhoja jo olemassa olevia rakenteita, joita Metlan rakennuksessa on. Matkailun investointi tähtää kokonaan uuteen matkailuideaan, jolla saadaan kokonaan uusia ulkomaalaisia asiakkaita
- Meidän idea ei ole se, että rakennamme jotain uutta ja viemme täältä joltain muulta yrittäjältä hänen asiakkaansa vaan päinvastoin. Luomme uutta liiketoimintaa, joka tuo tänne kokonaan uusia matkailijoita, jotka puolestaan voivat käyttää täällä olevia palveluita kuten nytkin on tehty, Kyllönen selitti.
- Meidän asiakkaamme todennäköisesti eivät tulisi Suomeen lainkaan, jos meitä ei olisi täällä.
Aiheesta enemmän 15. marraskuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.
Tuomo Seppänen, kuva Míša Kyllönen
Comments